Pitkästä aikaa

Heippa piiiiiitkästä aikaa!
Tiedän, että olen kyllä epäonnistunut bloggaajana aivan tyystin jo pitkän aikaa, mutta minkäs teet. Tulin pitkästä aikaa kertomaan teille, että kyllä, olemme kaikki kolme aivan kunnossa.  Bloggaamisinto vaan on taas tehnyt temput, mutta kyllä sekin aikanaan palailee ihan varmasti.

Toisaalta tauko on tehnyt hyvää, kun ei ole muutamaan kuukauteen edes tarvinnut ajatella blogia. Olen edelleen sillä kannalla, että blogi jatkuu kyllä, mutten aio enää ottaa minkäänlaista stressiä sen pitämisestä. Syksyllä päälle painoi kamala stressi ajankäytön suhteen, ja siinä kohtaa oli sitten aika karsia ylimääräisiä vähäksi aikaa pois. Blogi stressasi minua alituiseen, joten siksi päätin vain napsauttaa sen yksityiseksi ja levähtää. Nyt kuitenkin varovaisesti uskaltaisin jo lupailla paluuta keväälle.

Vuosi 2016 on alkanut ihan mukavissa merkeissä. Hirmupakkasten takia ei vaan olla oikein päästy ulkoilmasta nauttimaan. Kaiken kaikkiaan elämä rullaa aivan samalla tavalla kuin ennenkin. Välissä Vili on täyttänyt kuusi vuotta ja on vietetty joulut sun muut. Esteitäkin on pariin otteeseen lumessa treenailtu.

Facebookissa tykkäysmäärä alkaa lähennellä kolmeakymmentä, mikä on käsittämätöntä juuri siksi, että blogi on ollut ennen tätä yksityinen melko pitkänkin aikaa, enkä ole postaillutkaan. Kiitos kuitenkin tykkääjille, kaikilla on iso merkitys.

Blogi aktivoituu kunnolla sitten kun koen, että on sen aika. Se ei ole kuitenkaan ihan vielä, joten malttakaa vielä.

Ainoa tie voittoon

Epäonnistuminen. Se kuulostaa sananakin jo ikävältä. Mutta onko se oikeasti?

Mielestäni on uskallettava epäonnistua ennen kuin voi oikeasti onnistua. Mikään ei tunnu yhtä hyvältä, kuin onnistuminen useiden epäonnistumisten jälkeen. Aina ei kuitenkaan tarvitse epäonnistua ennen onnistumista. Silloin kuitenkin puolet onnistumisen tunteesta puuttuu.

Eläinten kanssa ei ikinä voi olla varma tulevista käänteistä, eikä etenkään onnistumisista. Eläimellä on aina oma tahto, jota voit vain yrittää ohjata haluamallasi tavalla. Kaikki perustuu siis yhteistyöhön ja ymmärrykseen. Jotta sä voit toimia yhteistyössä eläimen kanssa, joka ei edes puhu samaa kieltä sun kanssa, sun täytyy muodostaa yhteys eläimeen.

Entä jos sitä yhteyttä ei olisi? Sitten ei yhteistyökään toimisi. Miten se yhteys muodostetaan? Tutustumalla. Esimerkiksi uudelta lemmikiltä ei voi vaatia samoja asioita kun siltä, joka on asunut sun luona ja tehnyt asioita sun kanssa jo monta vuotta, vaikka kapasiteettia olisikin. Se johtuu siitä, että yhteys on vielä muodostusvaiheessa, tutustuminen on kesken.

Useita vuosia eläimiä omistaneena voin todeta, että mulla yhteyden muodostaminen vaatii jopa vuoden aikaa hioutuakseen sille tasolle, että voidaan alkaa tosissaan puhumaan vahvasta tunnesiteestä. Ensimmäinen vuosi eläimen kanssa on myös ratkaiseva tekijä tulevaisuutta varten. Mikäli siinä ajassa kehittynyt suhde eläimeen on vielä hatara, on tulevaisuudessa sen muodostaminen aina vaikeampaa. Eläin leimautuu vahvimmin nuorena, ja silloin luotu side kantaa hedelmää vuosienkin päästä.

Kaikkiin eläimiin yhteyden muodostaminen ei kuitenkaan ole helppoa, eikä toimi laisinkaan samalla tavalla. Toinen eläin hakee kontaktia itse, toinen piileksii viimeiseen asti. On siis aina edettävä hitaasti ja annettava riittävästi tilaa. Nuoren eläimen psyyke on vielä kehittyvässä vaiheessa, joten on tärkeää tulkita sitä oikein ja ylläpitää luottamusta. Eläintä hankittaessa on siis todella tärkeää jututtaa myös sen kasvattajaa, ja mikäli mahdollista, käydä katsomassa eläintä ennen ostopäätöstä. Epäilyttävä kasvattaja vailla riittävää tietotaitoa voi saada paljon harmia aikaiseksi. Ei pidä kirjaimellisesti ostaa sikaa säkissä.

Toinen koira antaa laittaa käden ruokakuppiin aina, toinen käy käsiksi. Toinen kani antaa silittää aina, toinen näykkäisee yllättäin. On suuria eroja, jotka oppii tuntemaan viikon sisällä. Olen oppinut tämän kantapään kautta. Minulla on tälläinen esimerkkikokemus kaneihin liittyen: Kun kaverini kani tuli meille astutuksen ajaksi lainaan, aloin hiljalleen tekemään tuttavuutta tähän kipakkaluontoiseen neitiin. Koska olin Murua käsitellessäni tottunut siihen, että silitys kelpaa aina, silitin pariin otteeseen tätä vierailevaa kania väärään aikaan, ja sain puremajäljet sormiini. Opin tuon kokemuksen yhteydessä paljon eläinten eroista.

Mitä mieltä olet itse luottamuksen merkityksestä? Oletko joskus pelännyt epäonnistua? Miksi?

Ps. Tauko venähti, koska koeviikot eivät ole millään hellittäneet. Nyt kuitenkin on edessä yksi viikko ilman kokeita, jonka aikana saan toivottavasti otettua itseäni niskasta kiinni ja kirjoiteltua.. ja toivottavasti kuvailtua myös.  Potkikaahan minua siis virtuaalisesti takamukselle :D

Lokakuun uudet tuulet puhaltaa

Lokakuu alkoi tänään, ja täytyy sanoa että on tullut ilmoistakin huomattua.

Postaustauko oli taas huima, ikävä kyllä. Ikävähköt uutiset eivät kuitenkaan lopu siihen, nimittäin blogi jää pienelle syystauolle.

Toivon, etteivät lukijat pelästy, sillä tauko ei todellakaan tule olemaan pitkä, eikä lopullinen. Päinvastoin. Itselleni pieni hengähdyshetki somesta vain. Olen inspiroitunut bloggaamisen suhteen, mutten löydä tällä hetkellä aikaa ideoiden toteuttamiseen niiden ansaitsemalla tavalla samaan aikaan kun blogiin pitäisi postata välissä. Tauko tulee siis vain sitä varten, että ehdin toteuttamaan kouluprojektien ohella myös valmista sisältöä blogia varten ennakkoon. Myös valokuvauksen saralla yritän saada aikaan aivan jotakin spesiaalia.

Blogi jatkuu tauon jälkeen täysin samanlaisena, kirjoittaja vaan kaipailee aikaa levähtää ja toteuttaa inspiraatioita. Toivon mukaan kuulemme toisistamme taas halloweeniin mennessä! Hyvää syksyn alkua kaikille rakkaille lukijoille ja karvakäpälille meidän puolesta!

ps. Meidän kisakautemme alkaa olla purkissa tältä vuodelta, vaikka suunnitelmiin alunperin kuuluikin käydä vielä parit kisat. Kahdeksat kisat tuli käytyä, ensi kesänä toivottavasti vielä enemmän. Palaillaan estekisa-asioihin siis ensi vuonna kisapostauksien yms. merkeissä. Lemmikkimessuille tosin olen vielä ehkä tulossa, en kisaamaan vaan katselemaan. Kohti vuotta 2016 siis, tähtäimessä meillä pituushyppy, kv suora ja eka klassaus helpolla mutkalla.

Hämeenlinna 19.9.2015

Kotikisoista sain aikaiseksi postata vasta nyt... Huhhuh, nyt on sitten ekat kisat järkätty itse, erittäin onnistuneesti. Ainakin itselleni jäi koko prosessista tosi kiva fiilis, ja ensi kesänä tullaan näkemään ihan taatusti kotikisojen parissa taas. Kisapaikka osoittautui monen mielestä tosi kivaksi, ja ensikertalaisiakin oli muutama, mikä on tietysti aina mukavaa! Uskaltauduin myös mukaan ensi vuoden SM - kisojen kisatoimikuntaan, joten nyt on meikäläinenkin kunnostautunut estehypyn parissa entistä paremmin! On kyllä tosi mukavaa päästä suunnittelemaan isoja karkeloita ensi vuodelle.

Jos nyt kuitenkin kertoisin niistä itse kisoista, eikö?

Muru on kehitellyt itselleen aivan järkyttävän syyskiiman, ja kuten arvata saattaa, se on haitaksi kisoissa. Nämä kisat mentiin Murun suhteen siis aivan usvassa, hajujen perässä. Toivottua klassausta suoralta ei saatu, joten ei edelleenkään päästä sinne keskivaikeaan :D Kotona kyllä hypätään innoissaan aina vaan hankalempia esteitä, mutta kisoissa ei niitä onnistumisia ropise. Katsellaan kuitenkin vielä parit kisat tänä vuonna, sormet ristissä.

Ensimmäinen luokka, eli helppo suora rytisteltiin ensimmäisellä kierroksella neljällä tai viidellä virheellä. Kyse oli vain hutiloinnista. Pitkän odottelun jälkeen Muru päätti luokan ja hyppi kolmella virheellä, verkkaiseen tahtiin tällä kertaa.

Helppojen välissä oli keskivaikea mutka, jossa meni todella kauan. Hypytin keskivaikean pyöriessä Murua muutamalla meille hankalalla esteellä, jotka saatiin sujumaan todella hyvin. Helpossa mutkassa oli kuitenkin kaksi pahinta kompastuskiveä edessä, tasainen kolmonen sekä Gulan. Nousevina niissä ei ole ongelmia, mutta tasaisena ne ovat meille aivan ylitsepääsemätön este. Niiltä esteiltä me sitten ne kaksi virhettäkin napattiin.

Kuvia olen Murusta löytänyt jo muutamia ja yritän omatkin räpsyt ladata nettiin tänään.
Kuvat © Emma L ja Saara R